Ruotsin ensimmäinen sisäänrakennetun lämminvesivaraajan sisältävä lämpöpumppu näki päivänvalon vuonna 1973. Ja se kehitettiin meillä Thermialla. Siitä lähtien on toimitettu tuhansia ja tuhansia lämpöpumppuja tyytyväisille asiakkaille Ruotsissa ja sen ulkopuolella.
Vuosien aikana olemme aina olleet edelläkävijä tuotealueellamme. Yrityksen sisällä oleva tietotaito on ehdottomasti maailmanluokkaa. Tanskalainen omistajamme Danfoss on päättänyt sijoittaa maailmanlaajuisen tutkimus- ja kehitystoiminnan tiloihimme Arvikassa. Siellä, yhdessä Euroopan johtavista tutkimus- ja kehityskeskuksista, jatkuu kehitystyö tulevaisuuden lämpöpumppujen kanssa.
Suuri Energiapalkinto on kilpailu energiansäästöideoille. Palkinto luovutetaan teknisille ideoille ja keksinnöille, joiden tulokset on todistettu. Meidät palkittiin kunniamaininnalla vuonna 2004 muun muassa aktiivisesta myötävaikuttamisesta lämpöpumpputekniikan käyttöön ensisijaisesti kotitalouksien lämmittämisessä.
Thermian omistaa Danfoss, tanskalainen yksityinen yritys, joka toimii 28 maassa. Thermia Värme AB on Danfoss Heating Divisionin itsenäinen liiketoimintayksikkö sekä Danfossin tulevaisuuden lämpöpumppuinvestointien osaamiskeskus. Danfoss-konsernissa työskentelee maailmanlaajuisesti yli 31 000 henkilöä.