Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseen haettavissa ELY-keskukselta

Öljylämmitysjärjestelmän korvaamiseen on saatavilla valtionavustusta ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen omistajille. Avustuksen myöntää koko maassa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusja maksatuksesta vastaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus). 

Avustus on 4000 euroa, kun öljylämmitys korvataan maa- tai ilmavesilämpöpumpullaja se myönnetään suunnitelman ja kustannusarvion perusteella. Avustus maksetaan hankkeen valmistuttua, ja myönteisen avustuspäätöksen saanut ei jää ilman avustusta. Vanha öljylämmitysjärjestelmä on avustuksen saamiseksi poistettava, eikä uudessa päälämmitysjärjestelmässä saa käyttää fossiilisia polttoaineita. Avustuksen yhteydessä samaan hankkeeseen ei voi hyödyntää kotitalousvähennystä. Sen voi hyödyntää samana vuonna esimerkiksi muissa energiaremonteissa.  

Avustusta myönnetään niin kauan kuin määrärahaa riittää, kuitenkin enintään syksyyn 2022 asti. Avustukseen on myönnetty noin 28 miljoonan euron määräraha, joka riittää arviolta noin 10 000 kotitaloudelle riippuen hakijoiden valitsemista lämmitysmuodoistaMyönnettyjen avustusten määriä voi seurata seurata ELY-keskuksen verkkosivuilta, minne niitä päivitetään säännöllisesti. 

Avustusta haetaan sähköisesti Aluehallinnon asiointipalvelussa tai toimittamalla hakemuslomake Pirkanmaan ELY-keskuksen kirjaamoon. Hankkeen on oltava valmis ja maksatushakemuksen on oltava KEHA-keskuksessa viimeistään 18.11.2022. 

 

Kysy lisää Thermia jälleenmyyjältä!

 

Lisätietoa:

ELY-keskus: Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksi

Hakuohje: Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksi

Motiva: Kuluttajien ilmainen energianeuvonta

 

Lähde: ELY-keskuksen kotisivut 7.9.2020